Takaus lainan vakuutena

Takaus

Takaus on sitoumus maksaa velkojalle alkuperäisen velallisen puolesta, jos velallinen ajautuu maksukyvyttömäksi. Takaus on yksi velkavakuuksien tyypeistä ja se voi olla henkilötakaus, eli yksityistakaus, tai jonkin instituution antama kuten valtiontakaus.

Takauksia käytetään lainarahoituksen mahdollistajana, kun riski katsotaan tavanomaista suuremmaksi.

Mitä takaus on ja mitä se ei ole?

Takaaja voi antaa takauksen koko lainalle tai osalle siitä. Esimerkiksi valtiontakaus voidaan antaa enintään 20 % määrälle asuntolainasta tai kokonaisuudessaan opintolainaan. Yritystakauksissa annetaan takaus tyypillisesti jollekin lainan tai suorituksen osalle tai tietyksi ajaksi.

Takaus kannattaa erottaa reaalivakuuksista, kuten kiinnityksestä tai pantista. Reaalivakuuksissa huomioidaan vakuuden arvo, joka on yleensä korkeampi kuin lainanantajan arvioima vakuusarvo. Takaus on suoraviivaisempi, sillä takaajan riski on takauksen sovittua määrää vastaava.

Takaus ja takuu ovat myös erotettavissa, vaikka periaate on sama: Taataan velallisen ottamaa lainaa velkojalle. Takaus on kuitenkin säännellympi, sillä sitä säätelee laki takauksesta ja vierasvelkapanttauksesesta (361/1999). Takuu on sopimuksena vapaamuotoisempi ja sitä voidaan rinnastaa vakuutukseen.

Takauksen tarkoitus on poistaa velkarahoittajan riskiä, mikä voi mahdollistaa luotonmyönnön ylipäänsä, tai myönnön alhaisemmalla hinnalla. Takaus ei poista riskiä, se siirtää tai jakaa sitä.

Takauksen riskit

Takaajan tulee tuntea velallisen luottoriski, eli miten luotettavasti velallinen maksaa takaisin velkojalle. Velkojan on tunnettava paitsi velallisen, niin myös takaajan maksukyky, että takaus voidaan hyväksyä.

Heikolla takauksella on vain vähän arvoa velkojan riskin vähentämisessä, jos ollenkaan. Takaajan ei kannata myöskään hyväksyä riskinottoa liikaa omiin varoihinsa nähden, joten takauksen kattama velan määrä ja riski tulee tietää.

Jos takaajia on useampia, on takaussopimuksessa sovittava riskinjako takaajien osalta. Yleensä takaajat vastaavat korvauksista yhteisvastuullisesti.

Takaussopimukselliset kohdat tulee ymmärtää, jotta takaaja ei joudu vastuuseen haluamattaan ja yllätyksellisesti.

Takaajan korvausvastuu ja oikeudet

Jos takaaja joutuu korvaamaan velkojalle kuten pankille, niin lähtökohtaisesti takaajalla on oikeus periä saatavansa alkuperäiseltä velalliselta. Tämä tieto on saatava tarvittaessa velkojalta, kuinka paljon mahdollinen vakuus kattaa velkojan saatavia ja paljonko jää takaajan oikeudeksi.

Jos velkojalla on ollut reaalivakuudellista velkaa takauksen lisäksi, niin takaajalla on oikeus tietää, periikö pankki erääntyneet lainamaksut välittömästi velalliselta vai realisoidaanko muut mahdolliset vakuudet ensin.

Takauksen oikeudet ja velvoitteet ovatkin vahvasti sopimuksellisia asioita, mutta tätä säätelevän lain puitteissa. Takaajan kannattaa neuvotella muutoksia takaussitoumukseen, jos jostakin kohdasta on erimielisyyttä.

Tärkeimmät sopimukselliset kohdat ovat velan tarkka määrä, omavelkaisuus tai toissijaisuus, takauksen kattavuus sekä mahdolliset muut takaajat ja vakuudet.

Takaajalla on myös oikeus saada velkojalta tietoa velallisen maksuista ja maksukyvyn kehityksestä, eikä siihen vaadita velallisen suostumusta. Tästä voidaan kuitenkin periä kuluja.

Takauksen kulut

Takaajan tulisi periaatteessa saada ottamalleen riskille korvaus. Yritys- tai valtiotakauksissa takauksesta peritään palkkio. Henkilöiden yksityistakauksissa tätä ei välttämättä peritä, jos kyseessä on esimerkiksi takaus lähiomaisen lainalle.

Asunnon valtiontakauksessa vuonna 2020 peritty palkkio on 2,5 % takauksen määrästä. Tämän maksaa velallinen valtiolle pankin kautta.

Yritystakauksissa takauspalkkio riippuu kuka takauksen antaa. Se voi olla omistajan takaus yrityksen investoinnin rahoittamisen mahdollistamiseksi, tai takauksen voi antaa myös erityisrahoituslaitokset, jolloin takausprovisio on sidottu useimmiten yrityksen luottoriskiin.

Valtion rahoituslaitokset takaavat tyypillisesti alhaisten korkojen aikaan 0,5-2 % provisioilla + mahdolliset kulumarginaalit, mutta yksityisillä rahoittajilla nämä voivat olla korkeampiakin.

Kannattaa huomata, että takauksia haetaan useimmiten silloin, kun velallisen maksukyvyttömyyden riski on korkea. Takausta voidaan edellyttää juuri silloin, kun riski on korkea, tai tulevan epävarmuuden kattamiseksi.

Takauksen hintaesimerkkejä

Muun kuin yksityistakauksen hinnoittelu koostuu tavallisesti viitekorosta, kulupalkkiosta ja riskipreemiosta, kuten tavallisissa luotoissa. Riskipreemioon vaikuttaa takauksen kesto ja kohteen arvioitu maksukyky.

Esimerkki: Velkojan perimä kulu 2 vuoden luotolle on 3,0 %, jonka lisäksi takaaja ottaa riskiä 50 %. Takaaja vähentää kulunsa tästä marginaalista, olkoon 1,4 %. Siten velkojalle jää 1,6 %. Velkojan riskiosuutta vastaava tuotto on 1,6 % / 50 % = 3,2 % ja takaajan vastaavasti 2,8 %.

Yksityistakauksessa periaate toimii samalla periaatteella, että se vähentää velkojan riskiä ja siten velalliselta perimää hintaa, mutta takaaja ei voi periä kulujaan takauksesta samoin kuten institutionaaliset takaajat. Toki palkkio voidaan sopia muuten.

Valtiontakaus on yritystakausta suoraviivaisempi, sillä valtio ilmoittaa maksun suuruuden ja se peritään velalliselta.

Esimerkki: Asunnon hinta on 100 000 € ja se ostetaan omaan käyttöön 80 % lainalla. Lainaa on siten 80 000 € josta 20 % takaa valtio, eli 16 000 €. Takausmaksu tästä on 2,5 % eli 400 €.