Alexandria on säästämisen ja sijoittamisen palveluita tarjoava suomalainen sijoituspalveluyhtiö, joka on perustettu vuonna 1996.
Sijoituspalvelut - arvostele kokemuksesi mukaan
Voit arvostella sijoituspalveluyhtiön kokemuksesi perusteella. Anna yhtiön palveluille yleisarvosana, tai arvostele palveluiden eri osa-alueet tarkemmin klikkaamalla yhtiötä ja menemällä arvostelusivulle. Sivulle on listattu lähinnä suomalaisille tai Suomessa palvelujaan tarjoavat sijoituspalveluyhtiöt. Voit arvostella myös pankkien palveluita sekä vakuutusyhtiöiden palveluita. Kaikkien yhtiöiden arvosteluvertailu on nähtävissä täällä.
Huomaa, että suurten pankkien sijoituspalvelut arvostellaan pankkien arvostelusivulla. Tällä sivulla näkyvät vain sijoittamiseen ja omaisuudenhoitoon keskittyneet yhtiöt.
Annathan totuuden mukaisen arvion kokemukseesi perustuen, sillä epäillyt väärinkäytökset tai äänien manipulointi tullaan korjaamaan. Äänestäminen ei vaadi kirjautumista eikä muita toimenpiteitä.
DEGIRO on Alankomaissa vuonna 2008 perustettu verkkomeklari, mutta on sittemmin kasvanut nopeasti useissa Euroopan maissa. Suomessa yhtiö aloitti vuonna 2015. DEGIRO:n kautta kauppaa voi käydä mm.
Elite Alfred Berg, tai lyhyemmin EAB-konserni on suomalainen sijoituspalveluyhtiö, joka tarjoaa säästämisen, sijoittamisen, varainhoidon ja konsultoinnin palveluita yksityisille ja yrityksille.
Evli on suomalainen vuonna 1985 perustettu investointipankki, joka toimii myös Tukholmassa ja Venäjällä sekä Baltiassa (Tallinna, Riika ja Vilna).
FIM on suomalainen sijoituspalveluyritys, jonka juuret ulottuvat vuoteen 1987. Nykyisin konsernin omistaa S-Pankki joka osti sen vuonna 2013.
Invesdor on suomalainen joukkorahoituspalveluita tarjoava yritys.
Lynx on Hollannissa vuonna 2006 perustettu online-arvopaperivälittäjä, joka on sittemmin laajentunut useaan Euroopan maahan ja mm. Suomeen vuonna 2014.
Mandatum Life on osa Sampo -konsernia ja tarjoaa vakuuttamisen, sijoittamisen sekä varainhoidon palveluita. Vakuutukset ovat henki- ja sairausvakuutuksia.
Markets.com on kansainvälisesti toimiva online-arvopaperivälittäjä, joka tarjoaa palveluita osin myös suomeksi.
Nordnet keskittyy tarjoamaan verkossa pankkitoimintaan kuuluvia, varsin kattavia arvopaperi- ja sijoituspalveluita.
Privanet tarjoaa yrityksille listautumispalveluita ja erilaisia rahoitusvaihtoehtoja, sekä yksityisille sijoittajille mahdollisuutta käydä kauppaa listaamattomilla osakkeilla.
Saxo Bank on tanskalainen vuonna 1992 perustettu pankki, joka on keskittynyt online-arvopaperivälitykseen.
Svenska Enskilda Banken, eli SEB on ruotsalainen pääosin investointipankkitoimintaa harjoittava pankki, joka toimii myös muissa pohjoismaissa.
Seligson on suomalainen vuonna 1997 perustettu varainhoidon ja sijoittamisen palveluita tarjoava sijoituspalveluyritys.
Taaleri on suomalainen pörssinoteerattu varainhoito- ja sijoituspalveluita tarjoava yritys.
Titanium (entinen Investium) on sijoittamisen ja varainhallinnan ratkaisuja välittävä suomalainen yritys, jolla on toimipisteitä useilla suurilla paikkakunnilla.
UB, eli United Bankers on vuonna 1986 perustettu suomalainen sijoitusalan konserni, jonka omistavat sen avainhenkilöt.