Yhteisen lainan ja omaisuuden jakaminen

Yhteisen lainan ja omaisuuden jakaminen [kuva]

Yhteisen lainan tai omaisuuden jakaminen on suoraviivaista, jos jako tapahtuu puoliksi omarahoitusosuuden ja lainamaksujen osalta. Mutta entä kun kumpikin sijoittavat erisuuruisen pääoman, maksavat lainaa tulojen suhteessa ja vielä omaisuuden arvonnousukin pitäisi jakaa oikeudenmukaisesti? Valaisemme tätä hieman tässä artikkelissamme.

Kuvitellaan että pariskunta, Matti ja Maija, ovat ostaneet asunnon 200 000 eurolla ja sen arvo on noussut vuosien päästä 250 000 euroon. Olkoon omarahoitusosuus 20 %, joka on yleensä minimi mitä pankit nykyisin vaativat. Matti laittoi 20 000 euroa ja Maija 30 000 euroa omarahoitusosuuteen, joten velkaa täytyisi ottaa vielä 150 000 euroa.

Matti ansaitsee verojen jälkeen 2500 euroa kuussa ja Maija 2000 euroa. Asuntolainan korko on 2 % ja laina-aika 20 vuotta, joten kuukausieräksi tulisi 759 euroa. Jos lainaerän maksut laitettaisiin tasan, olisi kummankin erä 379 euroa. Jos erä maksetaan nettotulojen suhteessa, olisi Matin kuukausierän osuus 422 euroa ja Maijan 337 euroa.

Jos maksut olisivat olleet tasan ja asunnon arvonnousu jaettaisiin myös tasan, olisi Maijan omaisuuden arvo laina-ajan lopussa 130 000 euroa ja Matin 120 000 euroa. Jos maksut olisivat tulojen suhteessa, olisi nyt Matin omaisuuden arvo 128 333 euroa ja Maijan 121 667 euroa lopussa. Jos asunnon arvonnousu jaettaisiin maksujen suhteessa, olisi Matin omaisuus 131 111 euroa ja Maijan 118 889 euroa.

Laskelmat voivat olla hankalia, joten olemme kehittäneet laskurin juuri tähän tarkoitukseen. Laskuriin voi syöttää halutut arvot ja kokeilla kätevästi eri tavoilla, miten omaisuuden arvo ja laina kehittyvät joko laina-ajan lopussa tai haluttuna ajanhetkenä. Myös omaisuuden arvonnousun tai -laskun oletus voidaan syöttää ja jakaa sen halutusti. Laskuri löytyy täältä.

Mikä tapa on sitten oikeudenmukainen kummallekin osapuolelle? Tässä ei ole huomioitu, miten talouden muut kulut jaetaan. Jos nettotulot ovat erisuuruiset, on suhteellinen laskutapa siinä mielessä oikeudenmukainen, että jos kaikki talouden kulut hoidettaisiin tulojen suhteessa, on lopputuloskin oikeudenmukainen. Erimielisyyttä voi toki tulla mm. asunnon arvonnousun jakamisesta.

Jos oltaisiin sitä mieltä, että arvonnousu pitäisi jakaa tasan kun maksut ovat olleet erisuuruisia, pitäisi periaatteessa olla myös samaa mieltä kun jos asunnon arvo laskisi. Toisin sanoen vähemmän lainaa maksanut ottaisi tällöin suhteessa enemmän tappiota kontolleen, kuin suhteellisessa tavassa. Suhteellisessa laskutavassa myös tämä ”tappio” jaettaisiin samassa suhteessa, jolloin vähemmän maksanut saisi vähemmän tappiota osakseen.

Toisaalta on myös reilua olettaa, että vaikka maksut ovat olleet erisuuret, mahdollinen arvonnousu jaetaan tasan. Arvonnousu tulee reaalimaksujen päälle ikäänkuin bonuksena kummallekin, kun taloutta ja lainaa on hoidettu yhdessä. Tässä ei siis ole ”oikeaa tapaa.” Olisikin viisainta sopia etukäteen jo asunnon hankkimistilanteessa, kun kaikki on vielä ruusunpunaista, että kuinka arvonnousu- tai tappio hoidetaan erotilanteessa. Mielellään jopa kirjallisena asunnonoston yhteydessä, jos mahdollista.

Laskuri lainan ja omaisuuden jakamiseen

Asuntolainalaskuri

Laskuri lainamäärän suunnitteluun

Kaikki Pankkiasiat.fi:n laskurit