Vakuutusarvo

Vakuutusarvo on vakuutettavan omaisuuden nykyarvo eli vastaava nykyhankintahinta, joka määritetään vasta vahinkotapahtuman sattuessa (eli markkinahinta vahinkotapahtuman aikaan). Vakuutusarvo voidaan määrittää joko vakuutusmääräperusteisena, tai täysarvoperusteisena.

Vakuutusarvon määrittäminen riippuu vakuutettavasta omaisuudesta. Esimerkiksi täysarvoperusteisen kotivakuutukseen sisältyvän taulutelevision tms. vakuutusarvo ei ole sen ostohinta, jos televisio ei ole uusi, vaan vastaavan television markkinahinta. Eli vuosia vanhan television arvo ei ole korkea. 

Vakuutusmäärästä vakuutetun omaisuuden vakuutusarvo on kirjattu maksimimäärä, jonka vakuutus korvaa, mutta määrä voi olla tässäkin tapauksessa alhaisempi, jos omaisuuden arvon katsotaan laskeneen. Tällöin voi syntyä periaatteessa ylivakuuttamisen tai alivakuuttamisen tilanne.

Vakuutusarvoa ei pidä sekoittaa vakuusarvoon.

Klikkaa kirjainta siirtyäksesi sanaston kohtaan:

A | B | c | d | E | f | g | H | I | J | K | L | M | n | O | P | q | r | S | T | u | V | w | x | Y | z | Ä

Olet parhaillaan vakuutussanastossa. Pankki- ja talousasiointiin liittyvät termit löytyvät pankkisanastosta.