Koronvaihtosopimukset ovat yleisimpiä riskinvaihtojohdannaisten, eli swap-sopimusten tyypeistä. Ne ovat tiettyyn tarpeeseen räätälöityjä kahdenvälisiä korkojohdannaisia. Koronvaihtosopimuksia tehdään yleensä korkoriskiltä suojautumiseen, eli suojausta haluava taho solmii sopimuksen suojaa tarjoavan osapuolen kanssa. Koronvaihtosopimuksilla voi suojautua joko korkojen nousua tai laskua vastaan.
Valuutanvaihtosopimus on samankaltainen koronvaihtosopimuksen kanssa, mutta siinä on kaksi valuuttaa yhden valuutan sijasta.
Koronvaihtosopimus käytännössä
Esimerkiksi yritys laskee liikkeelle 10 miljoonan euron velkakirjan 3 vuodeksi, jolla rahoittaa toimintaansa. Yritys maksaa velkakirjan sijoittajille (pääomalle) 1 % marginaalia lisättynä 6 kuukauden euribor-korolla (oletetaan 0 %). Yritys haluaa suojautua koronnousua vastaan, joten se solmii koronvaihtosopimuksen investointipankin kanssa. Yritys maksaa koronvaihtosopimuksesta 2 % kiinteää korkoa investointipankille 3 vuoden ajan, joka vastineeksi maksaa yritykselle vaihtuvan koron 1 % + 6 kk euribor.
Yritys on siten suojautunut koronnousua vastaan, jos euribor nousee enemmän kuin 1 %. Yritykselle ei tule kuluja velkakirjasta, kuin investointipankille maksettava kiinteä 2 %. Toisaalta jos vaihtuva korko ei nousekaan yli 2 %, tulee suojaus yritykselle kalliimmaksi kuin suojausta ei olisi otettu, sillä yrityksen on maksettava kiinteä 2 % korko vaihtuvan koron tasosta riippumatta.
Oheisessa pelkistetyssä esimerkissä yritys hyötyy koronvaihtosopimuksesta lopulta 100 000 euroa, kun vaihtuva korko nousee 4 % tasolle. Jos korko olisi pysynyt alkuperäisessä 1 % tasossa koko velkakirjan juoksuajan, olisi yritys tehnyt tappiota 300 000 euroa ja investointipankki saman verran voittoa.